Humakin käynnistämän KUVAKO-hankkeen kohderyhmänä ovat erityisen haavoittuvassa asemassa olevat turvapaikanhakijat, kuten lapset, naiset sekä vammaiset. Sovelluksen pilotointivaiheessa testaustyöpajoissa on huomioitu erityisesti mainitut ryhmät. Työpajoja on järjestetty muun muassa kuurojen, huonokuuloisten, luku- ja kirjoitustaidottomien, naisten sekä alaikäisten yksin Suomeen tulleiden lasten muodostamissa työpajoissa. KUVAKO-hankkeella pyritään kohti parempaa kielellistä saavutettavuutta.

Käsite "tulkkaus" ilmaistaan kuvallisesti näin
Visuaalinen ilmaisu tulkkauksesta Kuva: © KUVAKO-hanke

Testaajien palaute kehittää sovellusta

Sovellusta on testannut noin 50 käyttäjää tämän blogitekstin laatimisen aikaan. Viimeiset testausryhmät päättyvät toukokuun puolessa välissä, jolloin testaukseen osallistujia haastatellaan heidän käyttökokemuksistaan. Kokemusten perusteella sovellukseen tehdään vielä viimeisiä muokkauksia.

Etelä-Suomen testaustyöpajoihin on osallistunut kuuroja, huonokuuloisia sekä luku- ja kirjoitustaidottomia. Työpajoissa ei ole ollut yhteistä kieltä eikä tulkkauspalvelua ole ollut mahdollista käyttää.  Olemme konkreettisesti päässeet kokeilemaan, kuinka KUVAKOssa kehittämämme kuvat ja sovellus toimivat ohjeistusten antamiseen.  Lisäksi testausryhmäläiset ovat auttaneet toinen toisiaan ymmärtämään, mitä ohjeistukset tarkoittavat ja kuinka sovellus toimii.

Haasteita ja onnistumisia

Usein testaajille muun muassa sähköpostin käyttäminen tai sovelluksen lataaminen on ollut aluksi hyvinkin haasteellista. Oivallusten ja ilon määrä on ollut sitäkin suurempi, kun sähköpostin lähettäminen ja sitä kautta testauslinkin saaminen sovelluksen lataamiseen on onnistunut. Etenkin kuurojen naisten ryhmässä on huomattu, että ilon pilkahdukset silmissä ovat syttyneet, kun ehkä elämän ensimmäinen sähköposti on onnistuneesti lähtenyt ja linkki sovelluksen lataamiseen on ilmestynyt omaan sähköpostiin.

Onnistumisen kokemukset erityisen haavoittuvassa asemassa olevien testausryhmäläisten joukossa on vahvistanut kokemustamme siitä, että olemme onnistuneet luomaan tässä hankkeessa jotakin hyvin tärkeää. Olemme mahdollistamassa entistä tasavertaisemman mahdollisuuden ilmaista itseään kielestä, kielitaidosta, luku- ja kirjoitustaidottomuudesta huolimatta.

Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi Kuvakom sanan- ja ilmaisun vapauden tukena

Suomessa ihmisoikeudet on kirjattu perustuslakiin. Perustuslaissa säädetään lisäksi jokaisen oikeudesta sanavapauteen. Lain 12 § Sananvapaudesta ja julkisuudesta määrää, että jokaisella on oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Oikeus kommunikointiin turvataan erityisesti YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 19. artiklassa, jonka mukaan jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen. Mielipiteen- ja sananvapaus tarkoittaa oikeutta ilmaista ja vastaanottaa tietoa ja ajatuksia.

Sananvapaus koskee myös puhe- ja kirjoitustaidottomia, joilla on samat oikeudet kuin muilla ihmisillä. Perustuslaissa Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin (17 §) puolestaan määrää, että viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan erillisellä lailla. KUVAKO-hanke on näiden perusoikeuksien ytimessä. Hanketyöntekijänä usein pieneltäkin vaikuttanut seikka on saanut aivan uudenlaisen merkityksen, kun menetelmät ja sovellus on viety henkilöiden arkeen, joilla ei ole syystä tai toisesta ollut mahdollisuutta ilmaista itseään tai tulla kuulluiksi tai vastaanottaa tietoa samaan tapaan kuin esimerkiksi luku- ja kirjoitustaitoiset turvapaikanhakijat.

KUVAKO-hanke alkoi vuonna 2017. Kolmessa vuodessa olemme tutkineet, kokeilleet, kehittäneet ja testanneet uudenlaisia kuvia kommunikoinnin avuksi erityisen haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden kanssa. KUVAKOssa on kehitetty kuvien lisäksi myös kommunikaatiosovellus Kuvakom. Toivon mukaan Kuvakom-sovellus kehittyy edelleen ja mahdollistaa tulevaisuudessa entistä tasavertaisemmat mahdollisuudet erityisryhmille ilmaista omia ajatuksia ja saada tietoa, mikä edistää kielellistä saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta.

Suojella-verbi visualisoituna
Näin sovelluksessa ilmaistaan verbi “suojella”. Kuva: © KUVAKO-hanke

 KUVAKO-hankkeen tulokset laajempaan käyttöön

Kesäkuussa 2019 Kuvakom-sovellus on valmis ja ladattavissa ilmaiseksi 2019 iPhone ja Android puhelimille. KUVAKO-hanke päättyy 20.1.2020, mutta tarve kielelliselle yhdenvertaisuudelle ja tiedon saamiselle selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla ei pääty hankkeen päättymiseen. Toivomme, että hankkeessa kehitetyt menetelmät, kuvat ja sovellus kehittyvät edelleenkin hankkeen päätyttyä.

Tällä hetkellä kuvien ja sovelluksen käytöstä ovat olleet kiinnostuneita myös monet muut käyttäjäryhmät hankkeen kohderyhmän lisäksi. Alustavia koulutuspyyntöjä hankkeessa kehitetyistä menetelmistä on esitetty mm. kotoutumisen, puhevammaisten, muistisairaiden ja lasten parissa toimivien tahojen puolelta.

Hankkeen päätösseminaari 3.10.2019 Helsingissä – tervetuloa!

KUVAKO –hanke järjestää päättöseminaarin 3.10.2019 Helsingissä, Valkeassa talossa. Seminaari on ilmainen ja kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita! Tarkempaa tietoa seminaarista on saatavilla mm. täältä KUVAKOn nettisivuilta syksyllä 2019.  Mikäli kiinnostuit tietämään hankkeestamme lisää, ota rohkeasti meihin yhteyttä.