Kuvakommunikaatiomenetelmän käyttö valokuvatyöpajoissa

KUVAKO-hanke toteutti Pohjois-Savon opistolla alkuvaiheen perusopetuksen ryhmälle (aipe) kolmen kerran mittaisen valokuvatyöpajan loka-marraskuussa 2017. Valokuvatyöpajoihin osallistui yhteensä yksitoista aipe-opiskelijaa opettajansa kanssa. Opiskelijoiden suomen kielen taito oli vähäinen. Humanistisen ammattikorkeakoulun lehtori Erja Anttonen vastasi valokuvatyöpajojen toiminnasta. Toisen vuosikurssin tulkkiopiskelija Myoe Aung toimi opettajan ja opiskelijaryhmän välisessä kommunikaatiossa kuvatulkkina. Kuvien avulla selvennettiin ja syvennettiin yhteistä ymmärrystä sekä kannustettiin perusopetuksen opiskelijoita osallistumaan opetukseen. Kehittäjälehtori Marjukka Nisula ja asiantuntija Sisko Räsänen olivat mukana havainnoimassa kommunikaation sujumista.

Tulkkiopiskelija Aung valmistautui valokuvatyöpajoihin etsimällä kuvia pääasiassa Papunetistä opettajan ja opiskelijoiden väliseen keskusteluun. Tulkkiopiskelija valitsi kuvat Anttosen antaman etukäteismateriaalin pohjalta. Kuvien lisäksi sekä Anttonen että Aung käyttivät valokuvatyöpajoissa multimodaalista vuorovaikutusta kuten ilmeitä ja eleitä. Valokuvatyöpajoihin osallistuvat opiskelijat istuivat luokkahuoneessa puolikaaressa ja kuvatulkki Aung sijoittui istumaan Anttosen viereen. Näin kaikilla tilanteessa olevilla oli mahdollisuus katsekontaktiin toistensa kanssa.

Jokaisen työpajan jälkeen Anttonen, Aung, Nisula ja Räsänen keskustelivat opetustilanteiden kommunikoinnin sujumisesta. Havaintojen ja keskustelujen pohjalta tärkeiksi nousivat:

  • kuvatulkin ja puhujan tulee tehdä yhteistyötä jo ennen tulkkaustilannetta
  • kommunikaatiotilanteessa kuvien valitseminen ja ajoitus vaatii puhujalta ja tulkilta yhteistyötä
  • muuttuvassa kommunikaatiotilanteessa kontekstiin sopivan kuvan valitseminen vaatii aikaa
  • kuvatulkin tulee liikkua tilassa puhujan mukana ja varmistaa osallistujien mahdollisuus viestin ymmärtämiseen
  • puhujan on hyvä tiedostaa kuvatulkin sijainti tilassa sekä seurata kuvatulkin työskentelyä ajoituksen kannalta
  • puhujan tulee käyttää selkokieltä ja ilmaista itseään lyhkäisin lausein
  • puhujan kannattaa elävöittää puhettaan ilmein ja elein
  • kuvatulkilla tulee aina olla mukana kynä ja paperia kommunikaation täydentämiseksi

 

Marjukka Nisula (Humak, vasemmalla) ja Sisko Räsänen (Pohjois-Savon opisto) toimivat Kuvako-hankkeessa kehittäjinä.

 

 

 

Kuva: Erja Anttonen/ ©  Kuvako-hanke